Anna Ekberg — naiskirjailija paljastui kahdeksi mieheksi
Nainen voi olla kadotettu, uskottu ja salattu, ja tässä Anna Ekbergin suositun trillerisarjan neljännessä kirjassa nyt vaarallinen.
Nelikymppisen Ibenin sisko Cecilie on kadonnut. Poliisi uskoo, että tämä on kuollut, mutta ruumista, motiivia tai murhaajaa ei ole. Tiedossa on kuitenkin, että aviopuolisoonsa kyllästynyt Cecilie on toteuttanut ahkerasti fantasioitaan netistä löytämiensä miesten kanssa. Sisartaan kaipaava Iben uskoo, että pystyy selvittämään tappajan seuraamalla Cecilien jalanjälkiä. Samalla hän päätyy pohtimaan oman avioliittonsa merkitystä.
Olen pitänyt Anna Ekbergin teoksista aiemmin, ja siksi Vaarallinen nainen oli odotettu tapaus. Kirjan edetessä aloin kuitenkin kiinnittää huomiota yhteen tiettyyn seikkaan: tekstissä kuvaillaan usein turkiksiin pukeutuneita naisia. Turkit päällä kulkevat leidit ovat niin kovin hienostuneita, ja turkkien käytöstä puhutaan yhtä neutraalisti kuin lehden putoamisesta maahan.
Aloin ennakkoluuloisesti kummastella, kuka keski-iän ylittänyt tantta tätä pro turkis -tekstiä tuuttaa, ja käännyin Googlen puoleen. Selvisi, että Anna Ekbergin takana onkin kaksi miestä, Anders Rønnow Klarlund ja Jacob Weinreich. Miehet ovat sanoneet kirjoittavansa naisen nimellä, jotta saisivat enemmän taiteellista vapautta.
Olen kuunnellut kaikki kaksikon trillerit äänikirjoina, joten voi olla, että olen siksi välttynyt monesti kansilehteen painetulta pseudonyymitiedolta. Muut kuuntelijat ovat kuitenkin olleet minua viisaampia jo aikaisemmin, ja esimerkiksi Reader, why did I marry him? –blogisti alkoi ihmetellä Salattu nainen -teoksen kirjailijaa: ” – – tuntui kummalliselta ja epäuskottavalta, että naiskirjailija olisi kirjoittanut Salatun naisen kaltaisen teoksen, sillä tavassa, jolla osaa naisista teoksessa kohdellaan on niin paljon miehistä katsetta ja lähinnä seksuaalifantasioiden toteuttamiselta vaikuttavaa pyrintöä.”
Kieltämättä samaa on ilmassa myös Vaarallisessa naisessa, konkreettisemmin jopa, ja eroottisista seikkailuista tulee lähinnä vain likainen olo. Teos tuntuu myös sanovan, että kaikki avioliitot ovat tylsiä, ja se, joka muuta väittää, valehtelee.
Mihin teoksen nimi sitten viittaa? Kirjan sisällön perusteella nainen on vaarallinen silloin, kun tämä tietää miehestä liikaa. Tällöin nainen on myös itse vaarassa.